Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rakkaus. Näytä kaikki tekstit

lauantai 22. joulukuuta 2012

Mie aion olla KÄNNISSÄ!

Miun piti juoda jo eilen. En juonut. Miksi?

Siis ihan oikeasti suunnitelmissa oli Quumiksen kanssa tyhjentää parit viinipullot joululoman aloituksen kunniaksi, mutta kaikki meni  reisille taas niin vahvasti kun olla ja voi. Ei siinä, ihan kivaa oli ajaa Maon auto 120 km sen takia, ettei Mao itse ollut perjantaiaamuna ajokunnossa ja Hottis itse pääsi siten kotiseudulle joulun viettoon aiemmin kuin oli suunnitellut, mutta hitto, mää oon nyhväilly viimeaikoina niiiin paljon että kännit on superkiva ylläri.

Tänään se kaikki muuttuu, selväpäisyys katkeaa ja mie oon jumalauta kännissä!

Kotiseutujoulun piti mennä selvinpäin ja rauhallisesti joulupäivään asti, mutta suunnitelmat koki aika vahvan muutoksen siinä vaiheessa, kun yhden väärällä puolella Suomea asuvan rakkaimmista rakkaimman ystäväni ilmoitus "myö ainaki ollaan paikalliseen menossa, lähe mukkaan" sai suunnan muuttumaan. Nyt sitte kiskotaan siideriä, punkkua ja kaikkea mahdollista sillä tahdilla, että illasta tulee absolutely fabulous ja elämä on ihanaa ja, Ismoa lainaten, Rakkaus hallitsee!

Päivitän huomenna, miten meni. Luultavasti huonommin kuin mitä lennokas ja toiveikas mielikuvitukseni antaa ymmärtää, mutta se on sen ajan murhe. Nyt mie lähen vaan hakemaan huippukivaa iltaa sellaisten ihmisten seurassa, jotka tietää Hottiksesta ihan kaiken. Siis, oikeesti, IHAN KAIKEN!

Loppukevennykseksi rakkauslauluja. Aion vuoden 2013 aikana rakastua. Ja kunnolla. Se on lupaus.



Hottis kuittaa!

torstai 13. joulukuuta 2012

Tulipahan vaan vielä mieleeni.

Tässä yksinäisen iltani iloksi kuuntelen viininjuonnin lisäksi rakkauslauluja. No ihanien Siekkareiden biisissä "Rakkaudesta" lauletaan, että "Rakennan sun sydämeesi taloa, mä rakastan sua enemmän kuin Jumalaa".

Aloin miettiä, että siinä vaiheessa on kyse ihan totaalisesta truulovesta, kun voi lauleskella toiselle, että "Rakennan sun sydämeesi taloa, mä rakastan sua enemmän kuin humalaa".

Ihanaa torstain jatkoa!

Hottis täällä taas!



torstai 6. joulukuuta 2012

Etsitään haliseuraa dageneftereille tositarkoituksella!

Katseenkestävä melkein kaksvitonen tyttö etsii haliseuraa darrapäiville! Vaikka illalla ja yöllä olis miten kivaa tahansa, seuraavat päivät on aina tosi angstisia ja yksinäisiä ja tähän vaadin muutosta! Ota siis rohkeasti yhteyttä, vaihdetaan sitte osoitetietoja ja paljon paljon rakkautta.



ps. Ilmoittautuminen ei velvoita jatkotoimenpiteisiin, parisuhteet on nimittäin niiiiiiin out!


lauantai 1. joulukuuta 2012

Täysi 2000.

Kiitti katselijat! Tasan 2000. Se riittää hyvin pitkäksi aikaa. Dynamiitti-trio oli TAAS eilen niin elementissään, varsinkin kaksi trion naispuolista jäsentä. Pakko kännätä vielä tännäänki, iha vain että voi päivittää tätä blogia. Tänää jatkuu taas tämä tutuksi tunnettu linja: Rakastetaan kaikkia ja kaikkea, ja iha hemmetin täysiä.

Tiedättekö, Kerubin lisäksi me rakastetaan teitä kaikkia!

Ja etenkin toisiamme!

T:hotmuija97, guumisgimma98 ja molo-pena

Kerubi, rakastetaan myös sinua!





perjantai 30. marraskuuta 2012

Selvä perjantai

Niin. Tänäänhän PITI olla selvinpäin. Mutta niinhän siinä taas kävi että Dokaan siis olen-risteily (kts. edellinen postaus)- idea ja kaikki muukin (seura, jota ei kestä selvinpäi) vaikuttivat asiaan ihan liiaksi. Ja myöhän ruvettiin ryyppäämään, eikä tässä ole mittään pahhaa. Kaikki on ihanaa ja meillei pokka petä ja maailman karuin kaupunki on taas kauniimpi kuin milloinkaan. Kiitos. Rakkaudella, GuumisGimma98

Tekstiviestietiketin opettelua!








T: Hotmuija97 + seittemän muuta

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kyllä nämä sunnuntait on viikon ehdottomia kohokohtia, kun saa taas ylpeänä katsella mitä sitä on tullut taas tehtyä. On aina yhtä mieltä ylentävää katsoa itseään peilistä ja huomata, että joku on purrut sinua silmäkulmasta. Kyllä äiti saa taas olla ylpeä lapsestaan..

Kiira Korpi syö telkkarissa juustoa ja koska taaskaan se elämäni rakkaus ei sieltä paikallisesta ravitsemisliikkestä löytynyt, niin nyt ahdistaa. (Okei löytyi se, mutta Haloo Helsingin Elli ei vaan tiedä vielä sitä, että olen sen elämän suuri rakkaus.)

Huhhuh, onneksi ei tarvitse ryypätä pitkään aikaan, vasta perjantaina.

Ps. Elli, me rakastetaan sua!



Tästä krapulasta tulee hyvä!

Jääkaapista löytyy vain valo ja pahaa lonkeroa, kämppä on kuin kaatopaikka ja rahaa paloi enemmän kuin tili olisi sallinut. Mutta onko sillä oikeasti yhtään mitään merkitystä, kun on viettänyt aikaa ihanien ihmisten kanssa loistavissa tunnelmissa! Tänään en angstaa, koe liskodiskoja tai muutenkaan antaudu pahan darran valtaan - hitto tästä päivästä tulee täydellinen!

Kun äiti kysyy, monta yötä tuli nukuttua yksin, voin suurella lämmöllä sanoa "Ei yhtään." Mun elämä on ihanaa! T:Hotmuija97