Hei te kaikki ihanaiset lukijat. Hämärien muistikuvien ja viime lauantain pikapäivityksen perusteella olen luvannut, että kerron viime viikonlopusta.
Viikonloppu oli kerrassaan huikea. Ihan oikeasti. Matkamies (joka kuuluu rakkaimpaan lähipiiriin) saapui luokseni perjantaina. Ai että osasi ollakkaan ihmistä ikävä neljän kuukauden näkemättömyyden jälkeen! Annoin vara-avaimen ja sovimme, että illalla nähdään jossain, onhan hänellä toki muutakin elämää kuin minä (MITEN VOI KENELLÄKÄÄN MIEHELLÄ OLLA MUUTA ELÄMÄÄ KUIN MIE, OLI YSTÄVÄ TAI EI). Matkamiehen jatkettua matkaa toisiin osoitteisiin päätin tyhjentää jääkaapissa majaa tekevän valkkarin. Yksin.
No, kuten ehkä tiedätte, yksin juominen on ihan helvetin tylsää. Kutsuin siis itseni yksilöiden luokse, joihin tutustuin muutamaa viikkoa aiemmin (ja jotka muuten asuvat tutussa osoitteessa, mutta eri asunnossa). Siellä juotiin vähän lisää ja päätettiin siirtyä keskustan suuntaan, tosin vakkaribaari jäi tällä kertaa valloittamatta (sangen piristävää vaihtelua etten sanoisi). Ilmoitin Matkamiehelle sijaintimme ja häntä odotellessani kumosin muutaman juoman lisää, vitun kalliilla tottakai.
Jossain vaiheessa iltaa Matkamies liittyi seuraamme ja päätimme siirtyä ei-vakkaribaarimme yläkertaan. Yläkerran muistikuvat ovat hieman hämäriä, mutta seuraavat tapahtumat muistan varmaksi:
1. Matkamies kertoi, että lähtee punkkaamaan luokseni. Minä mukavassa vähintään miljoonan promillen humalassani kerroin jääväni. Tiemme erkanivat.
2. Tormäsin vanhaan tuttuun ja keskustelimme hänen jo päättynestä parisuhteestaan. Teidemme erottua tämä jo-päättyneen-parisuhteen toinen osapuoli jostain tuntemattomasta syystä liittyi samaan porukkaan itseni kanssa. En tunnetusti ole kovin hyvä peittämään ajatuksiani, joten katseeni häntä kohtaan saattoivat olla... no, vähintäänkin halveksivia. Tästä ei (THANK GOD) seurannut kuitenkaan sen suurempaa draamaa.
3. Maailmankaikkeuden rumin mies tuli iskemään minua. HEI CAMOON OIKEESTI, kyllä mie tasoni tiedän. Se mies olisi vaikka hyppykepillä pomppinut kevyesti miun rimani alitse. Karistin oksetuksen onneksi perinteisellä "joo-sori-miun-pitää-mennä-vessaan"-taktiikalla kannoiltani ja ilta jatkui mukavissa merkeissä.
4. Päätin lähteä jatkoille. Jatkot menivät kutakuinkin siten, että sisään päästyäni kömmin suoraan sänkyyn ja nukuin tyytyväisenä aamuun asti. Hyvässä seurassa kylläkin, ei valittamista.
Lauantaiaamu valkeni aurinkoisesti. Ei darraa. Hetken mukavassa seurassa vietettyäni päätin suunnata matkamiehen seuraksi omalle asunnolleni. Aiemmin tehty "tännäänoonselvinpäin" päätös kusi siihen yhteen ja ainoaan lauseeseen, jonka matkamies lausui "otetaanko punkkua?". No, totta hitossa otetaan! Punkkupullon tyhjennettyämme päätimme suunnalta Quumiksen luokse tekemään ruokaa - Alkon kautta tottakai.
Vietettiin maailman parasta aikaa. Tehtiin ruokaa. Juteltiin. Juotiin. Ja päätettiin lähteä jatkamaan juhlia samaan paikkaan, jossa edellisen yöni vietin.
Ilta meni mukavasti uusiin ihmisiin tutustuessa, juodessa ja.. no rehellisesti sanottuna homopornolehtiä lukiessa. Juomien loputtua päätettiin siirtyä tällä kertaa vakkaribaariin, jonne päästyämme emme luonnollisestikkaan vaivautuneet jonottamaan. Leimat alakertaan ja eikun menoksi.
Jossain vaiheessa muistikuvat taas hieman hämärtyvät. Seuraavat asiat muistan jälleen varmaksi:
1. Hermostuin Sedälle hänen asetettua (VITUN AIHEETTOMIA) ehtoja häviämäni vedon vuoksi. Älä mulle hei ala, helpommalla pääset!
2. Matkamies ilmoitti lähtevänsä nukkumaan luokseni. Mie vähintäänkin samassa humalassa kun edellisenä iltana ilmoitin jääväni. Tiemme (jälleen) erkanivat.
3. Minut tentattiin. Kuulostin vastauksieni perusteella jäätävältä kusipäälortolta.
4. Hengasin Paronin sylissä Sedän ja Cheekin seurassa. Setä tarjosi minttujekut. Maistui muuten ihan hammastahnalle.
5. Edellisen illan unikumppani liittyi seuraan. Päätettiin jossain vaiheessa lähteä "ilahduttamaan" matkamiestä (joka ei edes helvetti herännyt) miun luokseni. Juteltiin, nukuttiin ja aamulla herättiin. What a wonderful weekend!
Mitä sitten jäi käteen? No a) rakkain ystävä oli täällä taas ja b) en joutunut nukkumaan yhtään yötä yksin. Eikö oo aika hyvin ihan millä mittapuulla tahansa laskettuna?
Tänään juon punkkua. Yksin. Huomenna aion juoda punkkua, mutten yksin!
Hottis kuittaa!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jatkot. Näytä kaikki tekstit

perjantai 12. huhtikuuta 2013
maanantai 4. maaliskuuta 2013
Sama kaupunki, eri postinumero.
Muutto suoritettu! Finally!
Tuottajatyttönä tykkään tiivistelmistä ja aikatauluista. Blogikirjoitukseni noudattaa siis rakenteeltaan työpaikalta tuttuja kaavoja.
Taustatietoa:
Kamat pakattiin laatikoihin helmikuun aikana. Muutto oli suunniteltu siten, että torstaina 28.2.2013 edellinen kämppä tyhjennetään ystävien avustamana ja perjantaina 1.3.2013 laitettaan uusi asumiskuntoon ystävien ja alkoholin kera. Keskiviikkoilta kului jäätävässä pakkausstressissä ja tottakai tissutellen. Illan aikana hävitin mm. pankki- ja jumppakorttini, ja ensimmäisenä mainitun kuoletin heti torstaiaamuna auringon noustessa. Muutto sujui aamun vastoinkäymisistä huolimatta hyvinkin mallikkaasti ja illalla väsymys räjähti kuin raketti uutenavuotena konsanaan (muutama siideri kera Quumiksen edesauttoi asiaa).
Seuraavat tapahtumat sijoittuvat perjantaiaamun 1.3. ja lauantai-illan 2.3.2013 väliselle ajalle.
PERJANTAI
08:00
Jäätävästä univajeesta huolimatta Hottiksen silmät rävähtävät auki ja olo on virkeämpi kuin aikoihin. Kovasta yrityksestä huolimatta hän herättää myös epähuomiossa Quumiksen (jonka luona punkkasi) ja perjantain kauan odotetut muuttopäiväpihneet saavat suun napsamaan. Vuorossa on siis puhelinsoitto Paronille ja eikun hommiin.
n. 09:30
Stripparipojalta lainattu auto starttaa Quumiksen pihasta Paronin kuljettamana ja suuntaa kohti kauppoja. Mukaan tarttuu pikkuisen kotitavaraa (toissijaista), ruokaa (erittäin toissijaista), kolme litraa viintä, lava kaljaa ja miljoona siideriä (HYVIN ensisijaista).
11:00
Aamiaiselle paikalliseen, terveysruokaan panostavaan ravintolaan. (Tunnetaan myös hellittelynimellä "Mäkkäri")
12:00 - 14:00
Auto uuden osoitteen pihassa. Juomat auki ja kaaosta selvittelemään. Nousuhumalan hilpeä läsnäolo on käsin kosketeltavissa.
n. 14:30
Ei-niin-julma-Henry lupasi edellisenä päivänä hakea Quumiksen ystävän asemalta Stripparipojan autolla. Miestä ei näy. Hottis tarttuu puhelimeen ja soittaa (omasta mielestään) tiukan ystävällisen puhelun, jossa hoputtaa saapumaan nopeasti paikalle. Paroni ja Quumis lähtevät vastaanottamaan vieraan maan neitoa, Hottis jää selvittämään kaaosta (=tyhjentämään miljoonaa siideriä).
15:30 - 18:00
Paroni, Quumis, ei-niin-julma-Henry ja Stripparipoika saapuvat Hottiksen asunnolle. Humalahakuinen juominen ja tavaroiden purkaminen jatkuu. Viini virtaa ja kaikilla on (toistaiseksi) kivaa.
18:00 - 21:00
Porukka lisääntyy Taistelujaskan, Ex-Siitosorin ja Chuck Norrisin toimesta. Paroni on hieman humalassa ja Hottiksen pinna alkaa kiristyä. Hottis pyytää Quumiksen komppaamana Paronia hieman hidastamaan juomatahtia. Paroni ei kuuntele.
Hottiksen pinna palaa, koska meteli asunnossa on (hänen mielestään) tärykalvoja ravisuttava. Hän pyytää aluksi ystävällisesti ja lopulta hieman vähemmän ystävällisesti vieraitaan puhumaan hieman hiljempaa. Tilanne riistäytyy käsistä.
Ei-niin-julma-Henry kertoo, että on loukkaantunut Hottiksen aiemmasta puhelusta. Hottis ei ota kritiikkiä kuuleviin korviinsa vaan vänkää vastaan. Hyvin humalainen Paroni, joka on aiemmin kompannut sitä, että ei-niin-julma-Henry olisi voinut olla aiemmin noutamassa vieraan maan neitoa, kääntää takkinsa ja väittää, ettei ole missään vaiheessa ole ollut kyseistä mieltä. Keskustelu jatkuu pyörien mm. sen ympärillä, että tunnelma on ollut viimeisinä päivinä hyvin kireä. Hottiksen (ei-niin-pitkä) pinna palaa ja sanojen "vittu ei täällä oo kukaan pakottanut olemaan" saattelemana Paroni, ei-niin-julma-Henry, Stripparipoika ja Chuck Norris poistuvat paikalta.
(ehkä) 21:00 - 24:00
Hottis, Quumis, Taistelujaska ja ex-Siitosori (VITTUKUENMUISTA SIUN UUTTA NIMMEE) jatkavat illanviettoa alkoholin rakastavassa seurassa. Hottiksen ja Quumiksen juuri aiemmin tapahtuneen tilanteen analyysin (jäätävän avautumisen) jälkeen tunnelma alkaa taas hieman nousta. Viini virtaa ja kaikilla on kivaa. Seurue päättää yhteistuumin siirtyä kohti reilun kilometrin päässä sijaitsevaa vakiobaaria.
24:00 - 05:00
Vakiobaari ottaa seurueen lämpimästi vastaan. Illan aikana tapahtuu mm. seuraavaa
- Hottis ja Quumis ovat tarpeettoman ystävällisiä uusille työntekijöille
- Tequila virtaa
- Ei-niin-julma-Henry ja Hottis sopivat riitansa (jos sitä edes riidaksi voi kutsua)
- Henkilökunnalle kirjoitetut rakkauskirjeet ottavat paikkansa tuttuna ja totuttuna osana illanviettoa.
- Tapahtuu oletettu raiskaus (joka ei ole raiskausta nähnytkään, tilanteessa oli mukana kaksi osapuolta, joista MOLEMMAT olivat tasan yhtä syyllisiä!)
- Kriisit jatkuvat. Hottis ei ole tälläkertaa niissä osallisina, vaikka kovasti välillä yrittää lusikkansa soppaan työntääkkin.
- Pilkku lähestyy. Hottis, Quumis, Taistelujaska, Ex-Siitosori ja vieraan maan neito siirtyvät tuttuun jatkopaikkaan. Hottis pyörähtää hakemassa kotoa jatkoviinoja.
- Asioita tapahtuu ja keskusteluja käydään. Ehkä.
LAUANTAI
n. 10:00 - 12:00
Aamu valkenee. Hottis herää tutusta osoitteesta jatkopaikan portaiden alta. Myös muu seurue palaa takaisin todellisuuteen ihanien humalaunien maailmasta ja edellisen illan toimista keskustellaan. Hottiksen hartioille yritetään vierittää turhan paljon vastuuta erinäisistä tapahtumista, vaikka edelleenkään ne eivät ole pelkästään hänen vikansa.
12:00 - 15:30
Porukka jalkautuu jokainen omille teilleen, Hottis kotiinsa. Vuorossa ovat rentouttavat kauneusunet ja muutama lasillinen tasoittavaa, punaista ja tanniineja sisältävää elämän eliksiiriä. Naama ja tukka laitetaan kuntoon ja jalat kuljettavat väsyneen, mutta onnellisen juhlijan kohti Quumiksen asuntoa.
15:30 - 18:00
Hottiksen oli tarkoitus siirtyä paikalliseen ravitsemusliikkeeseen kannustamaan tulevaa ex-aviomiestään antamaan geelimainos-Ronaldolle turpaan ei-niin-julman-Henryn seurana. Aikaansaamattomuus ottaa kuitenkin vallan ja Hottis jää hengailemaan Quumiksen, vieraan maan neitosen, ex-Siitosorin ja Pikkumiehen kanssa samaan osoitteeseen. Muutamat tasoittavat tekevät tehtävänsä ja humalahakuisen juomisen kaipuu ottaa joukkiosta vallan. Ex-Siitosorin soittaman puhelun ansiosta siirtyvät hän ja Hottis hakemaan Hottiksen asunnolta hieman nautintoaineita (=vajaat punkku- ja valkkaritonkat, pullo punkkua ja pullo tequilaa) joista keitellään jo aiemmasta kirjoituksesta tuttua taikasangriaa. Juoma virtaa ja tunnelma on katossa.
viimeistään 19:00
Hottis sammuu. Ilta loppuu lyhyeen. Sen pituinen se.
Viikonloppu oli tosiaankin täynnä suuria tunteita ja vähintäänkin yhtä suuria promillelukemia. Sunnuntain valjetessa omassa sängyssä (kömmin kuitenkin kotia ja ihan omin jaloin muiden siirtyessä baariin hieman ennen puolta yötä), ensimmäinen ajatus oli että "pitikö taas"?
Vitun tyhmä kysymys. Tietenkin piti.
Hottis kuittaa.

lauantai 1. joulukuuta 2012
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)