Eilinen oli jotain
maailman kamalinta. Toissapäivänä alkoholileikit lopetettiin jo niin hyvissä
ajoin, että olin heittämällä ajokuntoinen (oon vieläpä tosi varman päälle
pelaava noissa ajokuntoasioissa) puolen päivän tietämillä. Se ei tosin
poistanut sitä tosiasiaa, että muutaman (3,5) päivän ryyppääminen jättää kehoon
jälkensä.
Olen mie ennenkin
liskodiskoissa juominkien jälkeen seikkaillut ja kokenut omasta mielestäni
pahojakin pelkotiloja, mutta vasta nyt tajuan mitä tapahtuu, kun ottaa
oikeasti liikaa. Viimeyö oli elämäni kamalin, kaikin puolin.
Jo ilta enteili pahaa yötä,
sillä itkeskelin milloin millekin. Kellon lyödessä kymmenen päätin, että nyt
käydään nukkumaan. Nukahdin. Ennen kello kahtatoista säpsähdin
ensimmäistä kertaa hereille siihen, että joku känninen idiootti rysähtää päin
lukaalini ulko-ovea. Jo tuo olisi riittänyt järjettömän paniikin
aiheuttamiseen, mutta eihän se tälle munapäälle riittänyt, vaan totta kai päälle
piti vielä aloittaa ovikellon soittaminen. Peiton alla itkien ja täristen
rukoilin, että munapää häviää oveni takaa. Hävisi. Noin 15 minuuttia tapahtuman
jälkeen hiivin tärisevin jaloin keittiöön ja nappasin leipäveitsen
yöpöydälleni, ihan vaan omaksi turvakseni (VOI DAA MIKÄ IDEA!! Tuolloin se tosin tuntui loistavimmalta ikinä!).
Nukahdin uudestaan.
Nukuinko rauhallisesti aamuun asti? En. Heräsin milloin jäätymispisteessä
täristen, milloin hiessä pyörien n. 30 minuutin välein aamukolmeen asti.
Unetkin olivat mukavan rentouttavia ja käsittelivät lähinnä minulle läheisten
ihmisten kuolemaa. HYI! Kolmelta havahtuessani seuraava paniikkikohtaus oli
lähellä tajutessani, että jostain kuuluu puhetta. Leipäveitsi kädessäni hiippailin
ympäri asuntoani vain tajutakseni keskustelun kuuluvan naapurista (Huraahuuto äänieristyksille! Ja mitä ilmeisimmin samalle munapäänaapurille!). Voin kertoa, ettei kuulu elämän hienoimpiin hetkiin huomata olevansa täysin vainoharhainen idiootti.
Päätin taas kerran jatkaa mukavia kuolemaunia puolen tunnin pätkissä. Aamuviideltä
järjettömästi itkiessäni toivoin vain yön loppuvan helvetin pian ja päätin, että nyt
riittää. Mikään känni ei ole niin kiva, että sen seurauksena haluaisin kokea
vastaavanlaisia pelkotiloja enää koskaan uudestaan. Otettaisko jatkossa vaikka hieman
rauhallisemmin ja tajuttaisiin ajoissa, että liika on liikaa - Kaksvitonen kroppa kun ei kestä
enää mitä tahansa.
Toivottakaa miulle onnea
tälle päivälle – niin itku- kuin horkka- ja kuumuuskohtauksetkin jatkuvat edelleen ja rukoilen, että pomo
saapuu kohta paikalle. Tää toimisto on liian paha rasti kestää tänään yksin.
Älkää pakottako miuta
olemaan iltaa yksin, mien kestä sitä!
Hottis kuittaa!
Pomo on lomalla. Itku pääsi, koska en taho olla yksin! Tästä päivästä tulee vielä pahempi kuin viime yöstä!
VastaaPoistaVoi reppana, voimia!
VastaaPoista