Olipahan railakkaan rapsakat kännit. Tissuttelulauantain ohjelmaan kuului jääkiekkoa, työnjohdollisia tehtäviä, sekä hyvien tovereiden seuraa. Vaan kuten yleensä, niin eihän tämä homma mennyt sitten ollenkaan putkeen. Humalluin mystisesti keskiolusistani, ilmeisesti se parikymmentä pulloa on jo sellanen raja joka alkaa paukuttamaan tajuntaa. Eipä estänyt kuitenkaan baariin menoa, kerbabbiin siis. Puhuin tarjoilijalle kohteliaasti ranskaa ja kumosin kuppia ihan sillätavalla mukavasti. Kaikki meni siihen asti putkeen kunnes kemmersin itseni kellariin. Portaat koituivat ylitsepääsemättömän hankaliksi, suuntaan ja toiseen. Ravintolan järjestyksenvalvoja stoppasi aikeeni mennä nauttimaan vielä muutamia alkoholiannoksia. Haukuin natsiksi. "Eikö täällä muka olla suomessa häh? Häh?! Vapaa maa" ja jotain tuon sorttista sontaa. Oli siis kotiinlähdön aika. Vaatteita pukiessani käytin vielä loputkin korttini, natsikorttihan oli jo siis vedetty kehiin. Seuraavaksi vetosin klassiseen "tunnen sun pomos saatana"-kikkaan. Eipä paljoa auttanut, koko henkilökunta yhteistuumin kehoitti että lähtisit nyt länkyttämästä. Hipsasin suutuksissani pihalle ja tein taktisen tupakkapaikalla kierähdyksen ja koetin takaisin sisään. Josko olisivat jo unohtaneet edellisen. Eivät olleet. Käsivarresta taluttaen jääkaappipakastin mörssäri saattoi minut pois ravintolan välittömästä läheisyydestä. Jotenkin kummallisesti napsahdin helvetinmoiseen humalaan siinä kotio kohti kävellessäni. Kaatua kellahdin vähän väliä pitkin lumipenkkoja, ei vain oikein koordinaatio pelittänyt. Hetken siinä kieriessäni tunsin jälleen tuttavallisen kosketuksen. Portsari oli seuraillut touhujani ja tuli nostamaan pystyyn. Ystävällistä, ajattelin. Paskan vitut ku kusipää tuli vaan pitämään kiinni ku soitti samalla poliisille. Puukkotaksin ystävälliset suharit tulivat paikalle alta aikayksikön. Pitihän sitä poikien illan iloksi länkyttää että kuluttavat valtion rahoja jos vievät minut Lehmoon. Tämä varmisti taivaspaikkani ja matka kohti valtionhotellia alkoi. Eipä vituttanut kuin suuresti.
Putkan tutulle patjalle köllöttelemään ja olihan se perseestä. Eipä tullut nukuttua yhtään, naapurikopissa joku idiootti koputteli oveen kokoajan ja mölisi kännipäissään. Päätin piristää kaikkien yötä ja aloin laulamaan helvetillisen kovasti kommunistilauluja. Siinäpä se parituntinen menikin laulaa luikautellessa. Aamu tuli suhteellisen äkkiä ja päästivät jo yhdeksän reikäleipä pois. Kysäisin ystävällisen oloiselta poliisi-sedältä että millaisessaha kumarassa sitä tuli oltua. Ja olinhan tuota kohtuullisessa 2.8 promillen intiaanikännissä. Oli poliisit auttaneet vaatteetkin päältä kun ei oikein ollut onnistunut. Että voi kehveli. Mietin että mitenhän kotona selittäisin tämän, kyytikin pitäs saada. Poliisivahtimestari ehdotti että sanoisin olleeni vieraissa ja kyseli onko taksin tarvetta. Aamuisessa krapulatilassani hekottelin äijän heitolle ja puhuimme jotain small talk paskaa. Mukavia heppuja, asiakaspalvelua parhaimmillaan. Kirjauduin hotellista ulos ja eikun muijalle puhelu et tuleppas hae. Oli kyllä saatanallisen tyytyväinen.
Nytpä tässä pitäs koettaa elävien kirjoihin, joka paikkaan kolottaa ja väsyttää perkeleesti. Limonaadia tekis mieli mutta ei oikein ole kauppahaluja. Toiskoha joku mulle sevenuppia?
Sunnuntaina 27. tammikuuta 2013
Kiljuparoni
ps. henkinen ahdistus on perkeleellinen, pitää ruveta sielunkorjaustalkoisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti