Lunastin lupaukseni, olin eilen kännissä. Ja lisätäänkö vielä, että olin eilen JÄRKYTTÄVÄSSÄ KÄNNISSÄ.
Alkuilta sujui jouhevasti tuttavien luona aloitellessa ja jutustellessa samalla alkoholijuomia sivistyneesti maistellen. Siitä siirryttiin sitten rakkausystävien kanssa paikalliseen ja jossain välissä vaihteeksi unohtui, että tänään ei pitänyt vetää niitä hirveitä perseitä. Istuin koko illan baaritiskillä tilaten milloin minkäkinlaisia drinkkejä, rakastin vaihteeksi kaikkia ja loppuillasta löysin pienessä (parin promillen) sievässä olevan itseni jopa DJ:n paikalta tanssilattian kulmalta soittamassa Gangnam stylea repeatilla. Taidettiinpa myös vetää muutamaan otteeseen yllämainitun kappaleen tahtiin tanssiesitykset kera ystäväni (tanssilattia pysyi meitä lukuunottamana JOSTAIN SYYSTÄ tyhjänä, katsovia silmiä sen sijaan löytyi). Onneksi oon kadottanut kykyni nolostua yhtään mistään jonnekkin, joten iltaa voi ajatella kera pienen hymynkareen, mulla oli nimittäin ihan järkyttävän hauskaa!
Pilkun tullessa tilattiin susirajan lämpötiloista (kolkytävitunmiinusastetta) johtuen taksi (jostain syystä vieläpä TILATAKSI) kahdelle Gangnam Stylen väsyttämälle neitoselle ja suunnattiin kotia kohti. Vielä tuolloin ajattelin maailman pyöriessä ympärilläni elämän olevan superihanaa.
Aamulla kaikki oli toisin.
En myönnä, että potisin koskaan kunnollista krapulaa. Välillä koskee päähän joo ja pienenpientä väsymystä saattaa olla ilmassa, mutta siihen se sitten jääkin. Tai no jäi ennen tätä aamua.
Heräilin yhdeksän aikaan ensimmäisen kerran ja rakkoni ilmoitti vahvasta tyhjennystarpeesta. Nousin ylös ja KABOOM, maailmanluokan hedari ilmoitti olemassaolostaan. Selvitin vessareissun vain juuri ja juuri ja sängyssä aloin kauhulla pohtia, miten tästä aamusta oikein selvitään. Päätin nukkua vielä hieman, kyllä ne olot on ennenkin siitä helpottaneet.
Kello löi kymmenen. Heräsin taas. Kokeilin nousemista, muttei ollut mitään jakojakaan että olisin sängystä ylös päässyt. Yritin epätoivoisesti huutaa kaikkia perheeni jäseniä tuomaan minulle särkylääkettä, mutta kukaan ei kuullut (tai ollut kuulevinaan) melkein kaksvitosen lelliprinsessan avunhuutoja. Jouduin siis nousemaan taas. Heitin pari nelisatasta buranaa kurkusta alas ja maman painostuksesta söin aamupalaa "etteivaanmeemahasekasin". Ruoka pysyi kuin pysyikin sisässä ja vieläpä hyvin hyvin helposti. Kaikki siis tuntui sujuvan totutulla kaavalla ja krapula ei näyttänyt pääsevän tälläkään kertaa selättämään Hottista.
Ruokapöydästä suuntasin suoraan aamuröökille. Not so good idea! Ulkona pakkasessa maailma alkoi näyttää vahvasti sumealta ja korvissa kumisi epämiellyttävästi. Äkkiä röökit tuhkikseen, sisälle ja ehdin jopa melkein itse kömpiä sänkyyn, ennen kuin taju sitten lähti. Havahtuessani epämielyttävästä asennosta puoliksi sängyssä ja puoliksi lattialla, kömmin syvälle peittojen alle ja päätin olla nousematta enää koskaan. Vitun paskasunnuntai!
Kuten huomaatte, elämä alkaa jälleen hiljalleen voittaa. Tiistaina sitten vedetään seuraavat megakännit, joita kirotaan jälleen keskiviikkona. On se rankkaa tämä sosiaalisen nuoren naisen elämä, joka ei ole koskaan oppinut kuppiin sylkemään.
Hottis kiittää ja kuittaa ja suuntaa luo parhaan ystävänsä, Buranapaketin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti